TUOKSUVAT NAAMIOT X 2

lauantaina, lokakuuta 07, 2017



Jos jossain kauneudenhoitotuotteessa on hyvä tuoksu, niin voin heti myöntää ihastuvani tuotteeseen enemmän. Hedelmäiset, kukkaiset ja marjaisat tuoksut on aina ollut mun heikkous. Varsinkin suihkutuotteet ihanan raikkaissa, mutta makeissa tuoksuissa on mun mielestä paras tuoksu suihkunraikkaalla iholla.

Kasvo- ja hiusnaamiossakin on välillä kiva valita tuote pelkän tuoksun perusteella. Kuvissa on kaks mun lempparia, mansikan tuoksuinen kasvonaamio ja viikunan tuoksuinen hiusnaamio. Mansikkamaito kasvonaamiossa on mm. puhdistavaa ja ihosoluja uudistavaa valkosavea sekä ihoa kirkastavia ja pehmentäviä ainesosia. Manteliöljyn ansiosta hiusnaamio tekee hiuksista kiiltävämmät ja mukana olevat vitamiinit vahvistaa hiuksia. Nää naamiot päällä pääsee ihanien tuoksujen kautta todella rentoutumaan ja naamio saa samalla tehdä taikojaan.

Hajuaistilla on aika voimakas vaikutus ensireaktioon, oli kyseessä sitten ihmisistä, tai tuotteista joita käyttää. Liian voimakas ja ärhäkkä tuoksu taas saa aikaan melkein migreenireaktion. Eli aika tasapainoilua tääkin asia, mutta jokaisella meistä on varmaan selkeä mielipide niistä omista lempituoksuista. Tuoksuilla on omassa arjessa ainakin tosi iso, positiivinen vaikutus.






Hassua, mutta tykkään myös tuoreesta suodatinkahvin tuoksusta, vaikka sitä perinteistä pannukahvia en ite oo koskaan tykännytkään juoda. Luulen, että tuohon tuoksuun liittyy lapsuuden koti, ja aamulla ensimmäisenä herätessä nenään kulkeutuva vastakeitetyn kahvin tuoksu. En tiedä onko mulla jotenkin erityisen herkkä hajuaisti, mutta tunnistan ihmiset myös helposti ominaistuoksusta, kun esim. töissä tiedän tuoksun perusteella, kuka on ollut tilassa johon kävelen. Heh, taitolaji se on sekin!

hiusnaamio - Organic shop, express shine hair mask / kasvonaamio - FLOW kosmetiikka, mansikkamaito

Kirjoitus ajautui aika syville vesille liittyen tuoksuihin. Mutta tätä kirjoittaessakin tuli niin positiivinen olo, että noinkin pienellä asialla voi olla iso vaikutus omaan hyvinvointiin, vaikka sitten välillisesti herkullisen tuoksuisen kasvonaamion kautta. Mitkä on teidän lempi tuoksuja, mistä teille tulee automaattisesti hyvä ja positiivinen olo?

Nina

Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate