6 × FAVORITES ATM

perjantaina, huhtikuuta 14, 2017


Kevät on saanut mussa aikaan tän joka vuotisen hurahtamisen pastellisävyihin, jopa vaatteissa. Kaikki hempeä ja vaalea niin vaatteissa kuin kodin sisustuksessakin on saanut mut ihan koukkuun. Jos sitä valon määrää voi jotenkin vielä entisestään lisätä kotona sisustuksessa ja omassa lookissa, niin kertokaa! Mulle menee kaikki pastelliset, hempeät ja kevään jutut nyt niin suoraan sydämeen.

Kodin sisustus on meillä ollut koko talven aika saman näköinen, enkä koe, että mitään isoa pitäis uudistaa. Mutta senkin eestä oon hypistellyt kaupoissa kulhoja, rasioita, liinoja, mitä vaan pientä, millä voi vähän piristää kotia.



METALLINEN KULHO

Tää kulho löytyi Jyväskylässä, marketin yhteydessä olevasta Riviera Maisonin liikkeestä. Yllätyin, kun huomasin, minkä merkin kulho tää on. Mulle tuli tästä enemmänkin vähän etnisiä fiiliksiä, ja voisinkin kuvitella tällasen olevan esim. tuliainen Marokosta. Metalli tuo mun mielestä hauskan kontrastin meidän pääosin valkoisen sävyiseen kotiin. Kaiken ei tarvi olla niin kliinistä ja "persoonatonta".
_______



IPHONEN SUOJAKUORET

Kävin Gina Tricotissa ja silmiin osui nää ihanan kimaltavat kuoret puhelimeen. Läpinäkyvät kuoret on takaosasta täynnä folion näköistä hippua, joka heijastaa ihanasti valoa. Sama puhelin, mutta kuorilla voi yllättävän paljon muuttaa sen ulkonäköä. Kuoret on pysyny hyvänä nyt parin viikon käytön jälkeen, oon aika neuroottinen puhelimen suojauksesta, joten varjelen sitä kaikelta rikkoutumiselta.

_______




VELOURPAITA

Helsinkiin rantautunut ihana &Other Stories on kiva lisä vaate/piensisustuskauppojen tarjontaan. Löysin sieltä tän ihanan pehmeän, puuteripinkin velourpaidan. Ostin sen reilummassa koossa, jotta se ei vahingossakaan tunnu liian lyhyeltä hihoista tai alaosasta. Materiaali on niin pehmeä, että tää on heittämällä mun lemppari everyday-paita! 
_______



NIKE AIR MAX THEA

Mun oli pakko lisätä nää tennarit tänne, sillä nyt kevään tullen oon käyttänyt näitä lähes päivittäin. Beessi on värinä vähän armollisempi lialle, kuin valkoinen ja tää malli on vaan mun lemppari Niken tennareista. Kapea malli, kevyt rakenne ja simppeli ulkonäkö pienillä yksityiskohdilla on ne jutut mitkä näissä tennareissa iskee.

_______



BP CARE HIUSTENHOITOTUOTTEET

Tää merkki on mun ylivoimainen suosikki tän hetken hiustenhoitotuotteissa. Lupailin jo viime kuussa tehdä kattavan postauksen näistä tuotteista, joten otan sen pian asialistalle. Kuvassa on matkakokoa olevat pakkaukset, jotka kulkee reissussa kätevästi mukana. Monissa hotelleissa on tarjolla niitä two-in-one putelleja, jotka ei todellakaan aja samaa asiaa, joten kuljetan mieluusti mukana näitä söpöjä tuubeja.
_______



TAPPIKORVIKSET

Koruissa oon aina tykännyt yksinkertaisuudesta, ja nää "tappi" -malliset korvikset löysin & Other Stories -liikkeestä. Nää tuo hauskaa vaihtelua pyöreille korviksille ja oon kyllä käyttänyt näitä tosi paljon. Kyseisestä liikkeestä löytyi paljon muitakin ihania koruja.

 _______


Vitsi miten ihana on kuvata kameralla, kun valoa riittää pitkälle iltaan. On tää kevät vaan niin inspiroivaa ja piristävää aikaa! Mua ei ees haittaa kylmät tai vaihtelevat kelit, kun saa herätä valoisaan aamuun ja illallakaan ei ala niin helposti enää väsyttään.

Ihanaa pääsiäistä!


Nina

Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate