Kärsivällisyyden mestari

sunnuntaina, heinäkuuta 31, 2016









Oon nauttinut täysin sieluin kuluneesta viikosta, niin kuin varmasti monet muutkin heinäkuun viimeisiä lomapäiviä viettävät. Päivät on kulunu pyörällä liikkuen ympäri Helsinkiä ja yks ilta päädyttiin Seurasaareen auringonlaskua ihastelemaan. Kotoa lähdettäessä sanoin, että mennään sit sellaseen paikkaan, mistä voi ihastella kaunista auringonlaskua. Se romanttinen auringonlasku ei löytynytkään ihan lähettyviltä niin esteettömästi, joten pyöräilymatkaa kertyikin hieman enemmän.

Joissain asioissa saatan olla tosi malttamaton ja ilta yhdeksän aikaan päivän viimeiset pyöräilykilometrit voi jo koetella hieman kärsivällisyyttä. Tai aika paljonkin. Mutta ihan turhaan, kun päädyttiin Seurasaareen, oli sieltä lähes kaikki päivän lomalaiset jo lähteneet ja kierreltiin kaikessa rauhassa saarta ympäri. Kesän aikaan joka ikinen tunti vuorokaudesta luonnossa on niin kaunista, illan aikana lämmin auringonlasku päättyi ihanan sinisiin hetkiin ja hämärtyvään yöhön.

Tunnelma oli niin rauhallinen ja levollinen, että ne loputtomalta tuntuvat ylämäet pyörän kanssa ja mun kärsivällisyyden koettelemus ennen määränpäätä unohtui siinä saaren ympäri kävellessä. Kotiin lähdettiin vasta, kun pari haukea oli napannut virveliin ja kolme tuntia oli kulunut siinä ihan vaan ollessa. Puhelinkin unohtui sattuneesta syystä kotiin, hyvä niin.

En voi sanoa, että töihin ja arkeen paluu tuntuis ihanan loman jälkeen yhtään helpommalta, mutta aion varmasti ottaa tulevasta elokuustakin kaiken irti, eihän tää kesä vielä tässä ollut!


-Nina

0

Metallic lips - MAKEUP TUTORIAL

keskiviikkona, heinäkuuta 27, 2016




Tän kesän meikkivillityksissä on hypätty 90-luvulle ja metalliset huulimeikit on näkyny mm. Kylie Jennerin uusimmissa Lip Kit:eissä. Päätin lähteä vähän leikkimään meikeillä ja toteuttaa metallinhohtoisen huulimeikin luomiväreillä. Alkuun mietin, että tuleekohan tästä ees julkasemisen arvoista lopputulosta, mutta luomivärien monikäyttöisyys yllättikin totaalisesti.

Pohjustin huulet vaalealla, kosteuttavalla huulipunalla, jotta luomivärin pigmentti sais tarpeeksi tarttumapintaa. Ruskettuneelle iholle sopivina sävyinä päätin käyttää kultaa huulten ulkoreunoille ja keskikohtaan vaaleanpunaista.

Pienellä luomivärisiveltimellä taputellessa väriä varovaisesti, aloittaen ulkoreunoista se tarttui huuliin yllättävän hyvin ja pigmentti oli saman tien tosi voimakas. Huulimeikin väriä saa muuteltua lisäämällä eri sävyjä ja lopputulos pysyy silti tosi siistinä ja samettisena.

make up store - pink frost / Nouba - nro55 


make up store - lounge / maybelline - the blushed nudes


Halutun värisävyn saavutettua siistin huulten ympärysihon, jottei luomiväriä jää sille kuulumattomiin paikkoihin. Silmämeikki kannattaa jättää tosi simppeliksi ja kasvojen yleisilme mattaiseksi, jotta huulet pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Käytin silmiin vaaleaa luomiväriä yläluomiin ja alaluomen reunaan vihreää helmiäisluomiväriä, minkä löysin kaapin kätköistä.

Lopuksi tarkistin kasvojen ihon kauttaaltaan, jotta ihon sävy näyttää tasaiselta ja lisäsin poskipäille aavistuksen verran kultaista luomiväriä shimmeriksi. Tässä meikissä kannattaa muut kuullot kasvoilla jättää kuitenkin aika minimiin.

Luomiväreistä on todellakin moneksi, aikaisemmin ne on toiminu mulla shimmerinä, mutta nyt tuli todistettua, että ne toimii hyvin myös huulimeikissä. Tän kullan-vaaleanpunaisen huulimeikkikokeilun jälkeen houkuttelee kokeilla enemmän neutraalimpiakin metallisia sävyjä huulille. Esimerkiksi persikkaisen nudet huulet vois olla ihanat näin kesällä.

Miltä tää teistä näyttää, uskaltaisko käyttää vaikka juhlissa vai meneekö liian rohkeaksi?

-Nina


0

Oon tässä ja nyt

maanantaina, heinäkuuta 25, 2016







aurinkolasit - Ray-Ban / jumpsuit - Cubus / sandaalit - Calvin Klein


Tästä piti tulla ihan tavallinen asupostaus, mutta jostain syystä kuvia muokatessa pysähdyin miettimään tuota tilannetta, kun kuvat otettiin. Aloin miettimään sitä kautta tätä hetkeä ja sitä kuinka hyvältä kaikki tuntuu.

Oli se sitten loman ansiota tai ei, niin just noihin kuviin kiteytyy hyvin se hyvä ja seesteinen olotila, mikä mulla on just nyt. Asiat, joista oon iloinen, ei riitä yhden käden sormet kertomaan. Tasasin väliajoin on hyvä konkretisoida itelle niitä asioita, mistä on onnellinen ja mitkä asiat elämässä on taas niitä, joista ei tuu niin hyvä olo. Helposti sitä tulee kannettua mukana niitäkin asioita, mitkä ois pitänyt ajat sitten jättää matkasta pois. Mutta ihanien, positiivisten asioiden avulla jaksaa paljonkin.

Enkä tarkoita pelkästään asioita, kuten lomailua, matkustelua tai muuta materiaa ympärillä, jotka saa iloiseksi. Vaan ehkä enemmänkin sitä olotilaa, mikä mulla on ja kaikkia pieniä asioita, mitkä saa sen hyvän olon ja hymyn huulille spontaanisti.

Inhoan ylimääräistä stressiä, asioiden monimutkaisuutta ja turhaa säntäilyä. Oonkin ottanut ehkä elämän viime aikoina siltä kannalta, että tärkeimmät asiat hoituu kyllä ja mulla on aikaa pysähtyä ja saada aikaan niitä spontaaneja hymyjä. Hyvän olon tunteita ja jännitystä mahan pohjaan.

Tehdään just niitä asioita, mikä tuntuu hyvältä ja annetaan mennä.



-Nina



"Oon tässä ja nyt.
Liikuta mua, kosketa mua, anna mun tuntee sut tässä ja nyt.
Oon löytänyt mitä etsinyt, oon tässä ja nyt.
Oon tässä ja nyt."

-YOUNGHEARTED



0

Raikas Mansikka-mozzarellasalaatti

lauantaina, heinäkuuta 23, 2016



Vierastan usein makeaa, kuten hedelmiä tai marjoja ruuan seassa, esim. ananas pitsassa kuuluu inhokkilistalle. Myöskin rusinat salaatissa jätän syömättä, mutta pari makeaa herkkua on ylivoimaisia suosikkeja kesäisessä salaatissa.

Mansikka ja viinirypäleet salaatissa suorastaan kuuluu uusien perunoiden, lohen ja muiden kesäherkkujen rinnalle. Marjoja ja varsinkin mansikoita tulee syötyä nyt tosi paljon tuoreena ja makeiden jälkkäreiden sijaan niitä voikin lisätä ruuan ohessa salaattiin.

Mun 12-vuotias kummipoika oli kyläilemässä ja ehdoton suosikki ruokapöydän tarjonnasta taisikin olla tuo mansikkainen salaatti.





MANSIKKAMOZZARELLA -SALAATTI

jäävuorisalaattia
lehtisalaattia
tuoretta basilikaa
mansikoita
vihreitä rypäleitä
mozzarellaa
limen mehua

Tein salaattia aika rennolla kädellä, repien salaatin lehdet ja mozzarellan sopivan kokoisiksi paloiksi. Mansikat ja rypäleet on hyvä viilentää jääkaapissa, jotta salaatista tulee ihanan raikas ja viileä lisä kesäpäivän ruokaan. Normaalisti kosteutan salaattia öljyllä johon lisään mausteita, mutta tässä salaatissa kosteutta toi limestä puristettu mehu ja basilikan tuoreista lehdistä tulee hauska maku. Tästä taiskin vahingossa tulla mun tän kesän suosikkiruoka, sopivasti herkullisia kesän makuja yhdisteltynä samaan salaattiin.


0

Blue & White in Budapest

torstaina, heinäkuuta 21, 2016








aurinkolasit - Michael Kors / kimono - Only / shortsit - Lindex / laukku - Louis Vuitton Neverfull

Näin tää aika vaan vierähtää kesälomalla ja reissussa, eikä koneella tuu juuri oltua. Mutta nyt ollaan taas kotona ja seuraava viikkokin, mikä on vaihteeksi ihan kivaa. Lomalla kaipaan usein reissuun, mutta ihan yhtä hauskaa on viettää ainakin osa lomasta kotona ja tehdä extempore juttuja täällä.

Viime viikko vietettiin Budapestissa vuokraten Airbnb:n kautta asunto keskustasta. Asunto oli tosi viihtyisä ja kaikki toimi, paitsi nukkuminen. Omistaja oli sisustanut kämpän art deco -tyyliin persoonallisesti ja sänky olikin yllättäen kova ja tyynyt isot ja ei ollenkaan nukkumiseen tarkoitetut. Saatiin kyllä nukuttua reissun aikana, kunhan vaan totuttiin tohon pikkuseikkaan.

Säät vaihteli reissun aikana jonkun verran, mutta kuvien tyyppisellä asulla pärjäs aika hyvin. Ostin alkukesästä kaks tollasta kimonomallista huivia, jotka on päässy aktiivisesti käyttöön. Milloin osana asua, tyynynä rannalla tai jalkojen lämmikkeenä lentokoneessa. Kimono on niin ohut, että siitä sais myös hauskan huivin päähän.

Valkoinen on mun ehdoton lemppariväri kesällä ja navyblue sävyinen sininen sopii sen kans loistavasti. Puhtaat sävyt ja lyhyet shortsit yhdistettynä tohon ilmavaan kimonoon toimi aika kivasta yhdessä.

Budapest on täynnä historiallisia rakennuksia, patsaita ja näyttäviä paikkoja kuvata. Ei ollu siis mitään ongelmaa löytää kivaa paikkaa kuvata asua Budapestin kauniissa maisemissa.


Ihanan lämpimiä kesäpäiviä teille, nauttikaa näistä keleistä!



-Nina




0

Golden Shimmer -make up

maanantaina, heinäkuuta 11, 2016





Kesän tullen huomaan, että mun meikki yleensä vaalenee ja meikissä mulle olennaisinta on luonnolliset sävyt ja pieni hohde, joka tuo silmiin syvyyttä. Helmiäissävyt luomiväreissä on mun ehdottomia suosikkeja. Kesäisen ruskettuneella iholla ne näyttää erityisen kivalta ja saa silmät hehkumaan. Lämpimät ja maanläheiset sävyt sopii niin päivä- kuin iltameikkiinkin. Illaksi lisäisin silmiin vielä ohuet, mustat rajaukset sisäluomen reunaan.

Tässä silmämeikissä käytin Isadoran eye primeria, jotta luomivärin sävystä tulis tarpeeksi voimakas. Väreinä käytin Make Up Storen Golden mane irtopuuteri-luomiväriä alaluomelle ja liikkuvaan osaan yläluomea, silmän ulkonurkassa Nakedin paletista vihertävää Pistol ja ruskeaa Busted -sävyä.Korostin kullan sävyä vielä Naked paletin Half baked sävyllä. Kulmaluulle ja kulmakarvojen alle laitoin Urban Dekayn Virgin -nimisestä paletista lämpimän vaaleaa luomiväriä.







Huulissa mulla on Mac:in Faux nimistä huulipunaa, ja päälle painelin vähän kultaisesta luomiväristä kimalletta, jolla huuletkin saa sopivasti mattaisen kimaltaviksi ilman huulikiiltoa.

Tällä meikillä menee kevyesti kesän juhlat ja tapahtumat ja yleisilmeestä saa rennon, kun meikki on huoliteltu, mutta hiukset sen sijaan vaan pörröisellä, löysällä nutturalla. Nyt kuvissa hiukset on aamuisella nutturalla, joka oli päässä herätessä.



-Nina


2
Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate