Pieniä suuria tekoja

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2016



Aamupala, varsinkin viikonloppuisin rauhassa valmistettuna, on mulle tosi tärkeä hetki.  Aamupalan sisältö ja sen tekeminen on se tärkein osa, mutta lisäksi myös pöydän kattaminen ja yhteinen hetki poikaystävän kans on tosi tärkeää. Siksi olikin hauska päästä mukaan Indiedaysin ja  Vaasanin Sano se leivällä -kampanjaan. Kampanjassa kerrotaan tunteista leivän muodossa, pienillä teoilla voi piristää omaa ja läheisten arkea. Tähän tämän kertaiseen aamupalaan liittyy olennaisesti yks tarina taustalla, joka on hyvä esimerkki siitä, kuinka toisesta välittäminen ja sen osoittaminen on tärkeää.

Meidän piti lähteä viime viikolla Ouluun, mutta toisin kävi. Mun flunssan seurauksena toinen korva meni torstaina lukkoon ja illan aikana korva kipeytyi niin, että mun piti hakeutua samantien lääkäriin. Tuomiona oli korvatulehdus ja tärykalvon repeämä, siis mulla, kohta 30-vuotiaalla naisella. Huonoa tuuria, todellakin, kun seuraavana aamuna olis lähteny lento kohti Oulua. Mutta ei tällä korvalla, joka olikin ihan sietämättömän kipeä koko yön ja vielä seuraavana päivänä jatkuva paine, tinnitys ja huonovointisuus teki mun olosta aika kurjan. Miksi just nyt piti käydä näin, kun koko aikuisiällä en muista sairastaneeni flunssan ohessa korvatulehdusta.

Tää kipu yhdistettynä peruuntuneeseen viikonloppureissuun oli aika masentava sattumien summa. Mutta onneks mun ei tarvinut kärvistellä yksin. Miten paljon lohduttavampaa onkaan, kun toinen on siinä vierellä, tekemättä mitään sen kummempaa, olemalla vaan läsnä. Poikaystävä oli just se tuki mitä tollasella hetkellä tarvin.

Sillä hetkellä, kun et jaksa kuin maata sohvalla ja se kipu on ainut asia mielessä, on niin ihana kun toinen jaksaa huolehtia ja hoitaa muut asiat siinä ympärillä. Toisesta välittäminen just sillä hetkellä tuntuu kaikista parhaimmalta ja saa hymyn kasvoille, kun kaikki muu tuntuu lähes mahdottomalta.





Tästä hyvästä halusin tehdä poikaystävälle viikonloppuna aamupalaa ja kertoa samalla, kuinka paljon ne pienet, suuret teot arjessa merkkaa. Se, että haluaa pyyteettömästi pitää toisesta huolta, osoittaa välittävänsä huolehtimalla susta kun oot kipeä, tuodessaan yllärinä kukkia piristääkseen tai lähettää ihanan viestin keskellä päivää. Ne kaikki tuo hymyn kasvoille.

Kuinka ihana onkaan syödä yhdessä, rauhassa aamupalaa. Se on se meidän hetki viikonloppuisin, kun on aikaa olla vaan ja nauttia kiireettömistä hetkistä. Käytin tässä aamupalassa leipänä  Vaasan Taika TaikaRuis ruisviipaleita, jotka on täysjyväruisleipää, runsaskuituista ja maidottomia. Valmistin leivät kolmella eri täytteellä, avocado, punajuuri ja paprika. Teen aamupalaleivät yleensä aika samalla kaavalla ja tällä kertaa olikin hauska kokeilla jotain vähän erilaista.




Jokaisen leivän päälliset koostui tahnasta, jonka tein tuorejuustoon yhdistettynä murskattuun, kolmeen täytteeseen. Täytettä maustoin pippurilla ja suolalla, paitsi paprika sai olla ihan sellasenaan. Päälle lisäsin jokaiseen vielä jotain tahnan lisäksi, avocadoleipään kurkkua, punajuurileipään retiisiä ja aurajuustoa, sekä paprikaan isompia suikaleita paprikaa. Leivistä tuli herkullisia ja piristävän värikkäitä.



Tämän kampanjan tiimoilta on järjestetty myös kiva kilpailu lukijoille Instagramissa, jossa @Vaasan_leipomot arpoo tilillään joka viikko 2 voittajaa, joille lähtee herkulliset eväskorit. Kilpailuun voi osallistua julkaisemalla omat leipäterveiset Instagramissa hastagein #sanoseleivällä , #jyväntaikaa ja #vaasan_leipomot . Käykää ihmeessä osallistumassa ja voitte voittaa noin 40€ arvoisen eväskorin!


 -Nina

2 kommenttia

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate