Love them to bits

keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2016






Viime viikonloppu sisälsi niin paljon naurua, ihania hetkiä, halauksia ja hyvää yhdessä oloa ystävien kanssa, että niistä hetkistä riittää pitkäksi aikaa vielä hymyä. Totaalinen rentoutuminen ja keskittyminen pelkästään yhdessäoloon ja mukavaan tekemiseen tekee niin hyvää. Tuntuu, että arki on ollu viime aikoina liiankin kiireistä, tai aikaa ja energiaa ei oo vaan riittänyt tollaseen pieneen irtiottoon.

Tytöt tuli mun luo Oulusta perjantai iltana ja ehdittiin viikonlopun aikana kuluttaa aikaa meillä herkutellen, kaupungilla kierrellen ja lauantaina käytiin myös Indiedays Blog Awardseissa, mikä oli mulle ensimmäinen kerta näissä kekkereissä. Bileet järjestettiin Kattilahallissa, Suvilahdessa. Tykkäsin paikasta tosi paljon. Tollanen korkea, tehdasmainen tila sopii mun mielestä mainiosti bileisiin, tilassa riitti happea ja paikka oli avara ja viihtyisä. Ruoka oli mun mielestä tosi hyvää ja ilta kului mukavasti tyttöjen kanssa höpötellen ja valloitettiin ennen lähtöä jopa tanssilattiakin. Iltaa jatkettiin sitten Teatterilla, jossa viihdyttiin loppuun asti.







Täytyy myöntää, että maanantaina hieman väsytti ja viikonlopun menot tuntui kropassa, mutta hetkeäkään en vaihtais. <3 Ja kiitos Indiedaysille mahtavasta Inspiration päivästä ja Blog Awardseista!

Kirjottelen myöhemmin lisää Inspiration Daysta ja illanvietostakin Indiedaysin bileissä, sekä mun vierailusta L'Oréalin pisteellä, missä sain apua illan kampaukseen.



-Nina

Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate